
2025: Esiintyjät
Seim Ensemble
SEIM Ensemble on vuonna 2020 perustettu helsinkiläinen ryhmä vanhoja ystäviä ja muusikoita. Yhtyeen ohjelmisto kattaa kaikki historialliset periodit sisältäen niin miesäänillä laulettua sekakuororepertuaaria, uutta mieskuoromusiikkia kuin laulajien omaa tuotantoa.
Vuonna 2021 SEIM Ensemble palkittiin Leevi Madetoja -kuorokilpailun kansainvälisen sarjan toisella palkinnolla. Vuodena 2022 aikana yhtye vahvisti jalansijaansa suomalaisessa kuorokentässä tehden muun muassa oopperadebyyttinsä Musiikkitalossa Mozartin Taikahuilun mieskuorona. Vuonna 2023 Tampereen Sävel palkitsi yhtyeen kansainvälisessä katselmuksessa kahdella kultaleimalla.
Kuoron taiteellisena johtajana toimii kuoronjohtaja Riku Miettunen. SEIM Ensemblen lisäksi Miettunen toimii Mieskuoro Alvarin taiteellisena johtajana sekä laulaa ammattikuoro Tampere Cappellassa.

inTones
Lauluyhtye inTones sai alkunsa marraskuussa 2017 yhteisten, musiikkilukioissa tavattujen ystävien kautta. Yhteisen lauluinnon löytäminen olikin tärkeää, sillä pian perustamisen jälkeen veivät opinnot yhtyeen jäseniä ympäri Suomea; Turkuun, Tampereelle, Helsinkiin ja Jyväskylään. Vuonna 2019 mukaan hyppäsi yhtyeen nykyinen tenori Joel. Nyttemmin ovat yhtyeen jäseneet löytäneet tiensä takaisin pääkaupunkiseudun läheisyyteen, ja harjoittelemaan kokoonnutaan viikonloppuisin, kausiluontoisesti.
Vuosien varrella yhtye on esiintynyt lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa, kuten häissä, valmistujaisissa, pikkujouluissa, hyväntekeväisyyskonsertissa ja omissa konserteissaan osana Saimaan kauneimmat sävelet-musiikkijuhlia vuosina 2019–2021. Kesäkuussa 2019 inTones palkittiin Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailussa erikoispalkinnolla ”The most promising young group” . Syksyllä 2023 yhtye työsti tulkintaa kappaleesta “En etsi valtaa loistoa” Ylen tuottamaan Musiikkia Kuvina-sarjaan, jossa esitellään nuorten muusikoiden uusia versioita suomalaisista klassikkosävelmistä.
Marjaana Ritanen
Marjaana Ritanen on lähtöjään kuopiolainen, sittemmin tamperelaistunut sopraano.
Hän on opiskellut laulua Kuopion konservatoriossa ja TAMK Musiikin esittävän säveltaiteen linjalla, ja suorittaa parhaillaan laulupedagogin tutkintoa TAMK:issa. Häntä ovat opettaneet mm. Reetta Haavisto ja Satu Sippola.
Marjaana lauloi diplomikonserttinsa keväällä 2023. Samana vuonna hän teki pääroolidebyyttinsä Tampereen tuomiokirkossa Puccinin Suor Angelicana sekä Wagner-debyyttinsä Berliinin Dramatic Voices Programissa Sieglindenä oopperasta Valkyyria. Syksyllä 2023 julkaistiin ensilevytys, ’Ilon, kauneuden maa - Esko Alasen yksinlauluja’ yhdessä pianisti Tuula Hällströmin kanssa.
Vuonna 2024 hän voitti Kangasniemen laulukilpailun ja tammikuussa 2025 hänet palkittiin toisella sijalla Lappeenrannan valtakunnallisessa laulukilpailussa sekä niinikään toisella sijalla Mauno Pudas -laulukilpailussa.


Anna Ginström
Espoolaislähtöinen sopraano Anna Ginström valmistuu kirkkomusiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja laulupedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta keväällä 2025. Annan kiinnostus klassista laulua kohtaan heräsi kamarikuoron riveissä ja hän aloitti lauluopintonsa Helsingin konservatoriolla vuonna 2015. Annan opettajina ovat toimineet muun muassa Jenni Lättilä, Sirkku Wahlroos-Kaitila ja Lina Maria Åkerlund. Anna on lisäksi opiskellut vaihto-oppilaana laulun maisteriohjelmassa Zürcher Hochschule der Künste -korkeakoulussa Zürichissä.
Monipuolisena muusikkona tunnettu Anna on toiminut sopraanosolistina useissa keskeisissä kirkkomusiikin teoksissa, kuten Matteus-passio ja Jouluoratorio (J.S. Bach), Stabat mater (G.B. Pergolesi) ja Oratorio de Noël (C. Saint-Saëns). Oopperan lavalla Annaa on kuultu muun muassa Susannan (W. A. Mozart: Figaron häät), Belindan (H. Purcell: Dido & Aeneas) ja Eleanorin (E. Rautavaara: Auringon talo) rooleissa. Anna nauttii kirkkomusiikin ja oopperan lisäksi liedmusiikista ja työskentelee sen parissa yhdessä pianisti Dávid Szilasin kanssa. Duo sai 1. palkinnon syksyllä 2024 järjestetyssä Helsinki Lied -kilpailussa ja osallistuu Sibelius laulukilpailuun keväällä 2025. Liedin saralla Anna on täydentänyt osaamistaan muun muassa Richard Stokesin ja Graham Johnsonin mestarikursseilla. Kesällä 2024 Anna osallistui Kangasniemen laulukilpailuihin ja sijoittui kolmanneksi. Anna on ollut mukana perustamassa Bach Collegium Helsinkiä, joka perustettiin syksyllä 2023 esittämään ja tekemään tunnetuksi J.S. Bachin kantaatteja.
Reetta Haavisto
Sopraano Reetta Haavisto on Sibelius-Akatemiasta valmistunut oopperalaulaja ja
ammattikorkeakoulu Metropoliasta valmistunut laulupedagogi, jolle opettaminen laulamisen ohella on intohimo. ”Olen opettanut oopperalaulajantyöni ohella niin laulun opiskelijoita kuin ammattilaisiakin mm. mestarikursseilla, yksityisesti, Suomen Lied-akatemia ry:ssä, Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa ja Malmön oopperakoulutuksessa Ruotsissa. Tällä hetkellä opetan pääaineisia laulunopiskelijoita Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa.”
Niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin laulukilpailuissa Reetta Haavisto on voittanut lukuisia palkintoja, erityisesti Lied-musiikissa. Viimeisimmistä menestysrooleista Suomen kansallisoopperan lavalla mainittakoon Turandotin Liù, uuden Ring-tuotannon Reininkulta-osan Freia ja Valkyyria-osan ykkösvalkyyria-Helmwige.


Tuula Hällström
Pianisti Tuula Hällström on jo aivan muusikontaipaleensa alussa viehättynyt yhteismusisoinnista. Kamarimusiikkia hän pääsi soittamaan paljon musiikkiopistoaikoina Länsi-Helsingissä, ja työskentely viulisti Anna Malmivirran (o.s. Kahanpää) kanssa palkittiin Juvenalia kamarimusiikkikilpailun voitolla vuonna 1995. Yhteistyö laulajien kanssa tempaisi Hällströmin pauloihinsa jo heti Sibelius-Akatemiassa alkaneiden solististen opintojen alussa ja niinpä, voitettuaan vuonna 1999 Kangasniemen Musiikkiviikkojen aikanaan vuosittain järjestämän, tuolloin Suomen ainoan lied-pianistikilpailun, Hällström onkin konsertoinut ja työskennellyt useiden eri laulajien kanssa ja on ollut haluttu pianisti laulukilpailuissa, oopperaproduktioissa ja laulun mestarikursseilla. Viimeisimmäksi hän on konsertoinut mm. Reetta Haaviston, Tuuli Takalan, Kristian Lindroosin, Silja Aallon, Mari Palon, Juha Kotilaisen, Juho Punkerin, Waltteri Torikan ja Essi Luttisen kanssa.
Hällström on toiminut vuodesta 2005 lähtien Sibelius-Akatemian laulumusiikin säestäjänä, avaten musiikillisen vuoropuhelun kieltä maamme nuorille laulajille. Hällströmin omina musiikillisina innoittajina ja opettajina ovat olleet mm. Collin Hansen ja Erik T. Tawaststjerna, jonka johdolla hän suoritti pianodiplominsa Sibelius-Akatemiassa erinomaisin arvosanoin. Hällström on konsertoinut Suomessa useimmilla merkittävillä musiikkijuhlilla. Muista maista mainittakoon Ruotsi, Japani, Italia, Viro, Puola, Britannia, Unkari, USA ja Venäjä.
Sopraano Tuuli Takalan kanssa Hällström debytoi suomalaisen musiikin levyllä “Tuulia”, joka ilmestyi joulukuussa 2017 osana Suomi 100 -juhlaohjelmaa. Maaliskuussa 2019 julkaistiin “Songs of Late Summer” -levy, jolla Hällström esittää basso Sami Luttisen kanssa Yrjö Kilpisen ja Mikko Heiniön laulumusiikkia. Ilkka Kuusisto -levy Mari Palon ja Waltteri Torikan kanssa ilmestyi toukokuussa 2019 ja saman vuoden jouluna Joulutarina-levy yhdessä Eija Ahvon ja Juho Punkerin kanssa.
Diandra
Diandra on huikeaääninen suomalais-chileläinen laulaja. Diandra on tullut yleisölle tutuksi Idols-voittonsa lisäksi myös Tähdet, tähdet ja The Voice Kids -ohjelmasta. Elämäni Biisi -ohjelmassa hän on viihdyttänyt tähtiartistina yleisöä jo kuusi tuotantokautta. TV-esiintymisten, kahden soololevyn ja joululaulu-albumin lisäksi Diandran upeaa ääntä on kuultu myös mm. Mikael Gabrielin, Uniikin sekä Cheekin hittisingleillä. Artistiuran lisäksi Diandra on näytellyt musikaaleissa, tehnyt roolin Uusi päivä tv-sarjassa, sekä tehnyt dubbauksia lukuisiin animaatioelokuviin, kuten ''Encanto'', ''Smurffit'', ''Ice Age'' ja viimeisimpänä ''Muumiot''.
Diandra on tunnettu energisenä kestosuosikkina keikkalavoilla. Tällä hetkellä artisti keikkailee jälleen aktiivisesti, lähes ennätystahdilla. Pelkästään Facebookissa ja Instagramissa hänellä on yhteensä yli 150 tuhatta seuraajaa. Hänen kappaleensa ovat soineet niin Spotifyssa, kuin YouTubessakin yhteensä useita kymmeniä miljoonia kertoja. Diandran uusin single ''Night in Paris'' julkaistiin lokakuussa 2023.
HenrySalmi2024.jpg)

Miniooppera Carmen
Carmen on tanssinut flamencoa niin innokkaasti, että kopinaan hermostuneet naapurit ovat laittaneet poliisi Don Josén asialle. Kauniin Carmenin laulu houkuttaa kuitenkin Don Josén flamencokerholle, vaikka kotona odottaa Micaëlan tekemä herkullinen makaronilaatikko. Mutta eihän Carmen välitä Don Josesta, sillä paikalle saapuu tulinen flamencokitaristi Escamillo. No voi buenos dias! Mitä tästä kaikesta oikein tulee?
Sekä yli 2-vuotiaille lapsille että aikuisille sopivassa minioopperassa Carmenin tarina kerrotaan puolessa tunnissa kahden laulajan ja kahden soittajan voimin. Mukana ovat maailman suosituimman oopperan tarttuvat melodiat ja sytyttävät espanjalaisrytmit.
Marika Hölttä, sopraano
Jussi Vänttinen, baritoni
Martta Jämsä, huilu
Otto Kentala, kitara
Joona Lintunen, kertoja
Anna Kontek, lavastus ja puvustus
Juhani Koivisto, ohjaus
Juhani Koivisto
Juhani Koivisto tunnetaan Kansallisoopperan pitkäaikaisena dramaturgina, musiikkia, kirjallisuutta ja suomalaista kulttuurihistoriaa käsittelevien kirjojen tekijänä sekä Sibelius-Akatemian kulttuurin tuntemuksen opettajana. Huomattavin hänen kirjoistaan on Toivo Kuulan elämäkerta Tuijotin tulehen kauan. Samaan aihepiiriin liittyy hänen uusin kirjansa Sylkytys sydänalassa, jossa tutkitaan runon, musiikin ja elämän kohtaamista Kuulan lauluissa. Hänen libretoistaan tunnetuimpia ovat Jaakko Kuusiston säveltämä Jää sekä koululaisoopperat Lähde ja Tähtiainesta. Lapsille hän on kirjoittanut ja sovittanut musiikillisesti viisi minioopperaa, joista Kangasniemellä on aiemmin nähty Taikahuilu. Huomattava osa Juhani Koiviston musiikkiteatterituotannosta on konserttidraamoja tai dramatisoituja konsertteja, joissa on käsitelty mm. Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan, L. Onervan ja Eino Leinon elämää. Kangasniemen Musiikkiviikoilla on nähty Otto Mannisesta kertova konserttidraama Kuin tähtiyössä sekä Seela Sellalle ja Helsingin filharmoniselle kuorolle kirjoitettu Järven laulu. Kesällä 2024 Kangasniemellä kuultiin Vuodenaikojen laulu - matka kesäyön pakahduttavista tunteista syksyn synkkien aiheiden kautta vuoden pimeimpään hetkeen ja sen jälkeen koittavaan omenankukkia tulvivaan kevääseen.


Jussi Vänttinen
Baritoni Jussi Vänttinen on Lappeenrannan laulukilpailujen miesten sarjan voittaja vuodelta 2019. Hän debytoi Suomen Kansallisoopperassa 2019 ja teki ensiesiintymisensä Radion Sinfoniaorkesterin solistina 2021.
Kuluneella kaudella häntä on voitu kuulla mm. Suomen Kansallisoopperassa L.Madetojan Pohjalaisia-oopperan pääroolissa, sekä F.Lehárin Iloinen leski -operetin miespääroolissa.
Vänttinen on esiintynyt Lappeenrannan, Mikkelin ja Lohjan kaupunginorkestereiden, Oulu Sinfonian, Pori Sinfoniettan ja Kaartin soittokunnan solistina sekä esittänyt useita keskeisiä oopperarooleja kuten Jussi (L.Madetoja: Pohjalaisia), Nuori Alexis (E. Rautavaara: Aleksis Kivi), Ping (G.Puccini: Turandot), Don Giovanni (W.A.Mozart: Don Giovanni), kreivi Almaviva (W.A.Mozart: Figaron häät), Tarquinius (B.Britten: The Rape of Lucretia). Hän on kantaesittänyt useita suomalaisia oopperoita ja konsertoi aktiivisesti erilaisin liedohjelmin sekä kirkkomusiikkiteosten solistina.
Laulamisen ohella Vänttinen toimii Lemin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.