2021: Esiintyjät

2021: Esiintyjät

Musiikkiviikkojen historiaa

KONSERTIT 2021

Kuin tähtiyössä - Otto Manninen sanoin ja sävelin
Konsertit 2021
Kuin tähtiyössä - Otto Manninen sanoin ja sävelin
Konsertit 2021
Konsertit 2021
Mimmit Musiikki Yhdistää

23.7.2021

Kuin tähtiyössä - Otto Manninen sanoin ja sävelin


Juhani Koivisto, käsikirjoittaja, dramaturgi, ohjaaja
Jorma Uotinen, kertoja
Aarne Pelkonen, baritoni
Tuula Hällström, piano

Otto Manninen on maalta, lahjakas Anni Swan kulttuuripiireistä. He ovat vielä koulussa tavatessaan 1800-luvun lopulla. Tunteet syttyvät, mutta eletään vielä monta epäröinnin, kohtaamisten ja erojen vuotta ennen kuin heistä tulee pariskunta. Otto Mannisesta kehittyy yksi ensimmäisiä merkittäviä suomenkielisiä runoilijoita ja maailmankirjallisuuden suomentaja, Anni Swan taas luo monien sukupolvien rakastamia nuortenkirjoja.

Kiehtovassa esityksessä kerrotaan runojen ja laulujen kautta kahden nuoren taiteilijan vaiheista ja suomalaisen kulttuurin kiihkeästä syntykaudesta. Otto Mannisen ja Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen joukossa on tuttuja klassikoita, mutta myös kadonneita aarteita. Ensimmäistä kertaa kuullaan Toivo Kuulan luonnos, joka saa nyt säestää Otto Mannisen runoa.

Käsikirjoitus on Juhani Koiviston, Otto Mannisena on sukupolvensa johtaviin baritoneihin kuuluva Aarne Pelkonen ja Anni Swanin roolin tulkitsee taidokas pianisti Tuula Hällström. Kertojana ja runojen lausujana on valovoimainen Jorma Uotinen.


22.7.2021

Mimmit "Musiikki yhdistää"

Pauliina Lerche - laulu, harmonikka
Hannamari Vallila - laulu, viulu, melodika
Siina Liimatainen - tukiviittomat, huilu
Tuomas Logrèn - kitara, taustalaulu
Antti Halmetoja - basso, taustalaulu
Jukka Kyllönen - lyömäsoittimet, kitara, taustalaulu

Koko perheen konsertti tukiviitottuna.

Kangasniemen Osuuspankin tuella

Mikko Franck

Mikko Franck on ollut Kangasniemen Musiikkiviikkojen taiteellinen johtaja ja laulukilpailun tuomariston puheenjohtaja vuodesta 2003. Vuosina 2002–2007 Franck toimi Belgian Kansallisorkesterin musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Vuosina 2006–2013 hän työskenteli Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarina ja vuodet 2008-2013 myös Oopperan taiteellisena johtajana.
Mikko Franck aloitti uransa kapellimestarina vain 17-vuotiaana ja on sen jälkeen johtanut mm. Berliinin, Los Angelesin, Lontoon, New Yorkin ja Wienin filharmonikkoja sekä Chicagon ja Tokion sinfoniaorkestereita. Oopperaa hän on johtanut mm. New Yorkin Metropolitanissa, Lontoon Covent Gardenissa ja Wienin valtionoopperassa. Ranskan radion filharmonisen orkesterin musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina Franck aloitti syksyllä 2015.

Konsertit 2021
Konsertit 2021
Mikko Franck
Konsertit 2021
Konsertit 2021
Tuula Hällström

Tuula Hällström

Diplomipianisti Tuula Hällström on erikoistunut liediin ja kamarimusiikkiin. Hän konsertoi aktiivisesti useiden eri laulajien kanssa ja on haluttu pianisti laulukilpailuissa, oopperaproduktioissa ja laulun mestarikursseilla.

Hällström voitti Pieksämäellä järjestettävän, Suomen ainoan lied-pianistikilpailun kesällä 1999. Viulisti Anna Kahanpään kanssa hän voitti kamarimusiikkikilpailu Juvenalian. Soolopianistina hän on saavuttanut toisen sijan Ilmari Hannikainen -pianokilpailussa, ja hänet palkittiin myös Helmi Vesa -kilpailussa.

Opintonsa Hällström aloitti Länsi-Helsingin Musiikkiopistossa opettajanaan mm. Collin Hansen, jonka kanssa yhteistyö jatkui myös Sibelius-Akatemiassa. Keväällä 2003 hän suoritti pianodiplominsa erinomaisin arvosanoin opettajanaan professori Erik T. Tawaststjerna. Mestarikursseilla Hällströmin opettajina ovat olleet mm. Konstantin Bogino ja Ralf Gothóni, ja lied-musiikkia hän on opiskellut Collin Hansenin lisäksi mm. Gustav Djupsjöbackan, Ilmo Rannan ja Eero Heinosen johdolla.

Tuula Hällström on esiintynyt Suomessa mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, Espoon Urkuyössä ja Aariassa, Mäntän Musiikkijuhlilla, Kangasniemen Musiikkiviikoilla, Tuusulanjärven Kamarimusiikissa ja Naantalin Musiikkijuhlilla. Muista maista mainittakoon Ruotsi, Viro, Puola, Britannia, Unkari, Japani ja USA.

Aarne Pelkonen

Baritoni Aarne Pelkonen on nuoren polven menestyneimpiä ja kysytyimpiä oopperalaulajia Suomessa. Pelkonen muistetaan erityisesti vuoden 2013 Lappeenrannan laulukilpailujen ja vuoden 2015 kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun voittajana. Kaudella 2018/19 hän debytoi Suomen Kansallisoopperan solistina Jaakko Kuusiston oopperassa Jää. Kaudella 2019-2020 Pelkosen näyttämörooleihin sisältyy mm. Ping Puccinin Turandotissa ja Aadam Kari Tikan kansaesityksessä Rakkaus on väkevä kuin kuolema. Kausina 2015-2017 hän kuului Oldenburgin oopperan solistikuntaan, jossa hänen roolejaan olivat mm. Figaro Mozartin Figaron häissä, Donner Wagnerin Reininkullassa ja Pallante Händelin Agrippinassa.
Pelkonen on opiskellut laulua mm. Sibelius-Akatemiassa Marjut Hannulan johdolla, Berliinissä prof. Thomas Quasthoffin luokalla sekä useilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Thomas Hampson ja Barbara Bonney.
Aarne Pelkonen on aktiivinen konserttilaulaja sekä Suomen Lied-akatemia ry:n perustajajäsen. Yli 10 vuoden duoyhteistyö pianisti Juho Alakärpän kanssa on saanut tunnustusta kotimaassa ja johtanut palkintoihin kansainvälisissä kilpailuissa.
Pelkonen on vieraillut oopperataloissa sekä konserttisaleissa ja festivaaleilla kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa hän on laulanut mm. Kansallisoopperan orkesterin, Radion Sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfonietan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Tampere Filharmonian ja Ylioppilaskunnan Laulajien solistina.
Pelkosta voi kuulla sooloalbumeilla ”Virsi” (2013), “Taivas sylissäni” (2018) ja “Haavekuvia” (2019) sekä Ylioppilaskunnan laulajien joululevyllä “Maa on niin kaunis” (2017). Yleisradiolle Aarne on äänittänyt mm. Johannes Brahmsin ja Jean Sibeliuksen lauluja.
Pelkosen taiteellista työtä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto, Pro Musica Säätiö, Selim Eskelinin säätiö ja Kesko Oyj.

Konsertit 2021
Konsertit 2021
Aarne Pelkonen
Konsertit 2021
Konsertit 2021
Jorma Uotinen

Jorma Uotinen

Jorma Uotinen on kaikkien suomalaisten tuntema taiteilija - tanssija, laulaja, koreografi. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin professorin arvonimi. Uotinen on toiminut taiteellisena johtajana Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmässä vv. 1987–1990, Suomen Kansallisbaletissa vv. 1992–2001 ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla vuodesta 2002 vuoteen 2019. Tanssijana ja koreografina Uotinen on toiminut niin Suomessa kuin ulkomaillakin useissa eri tanssiryhmissä mm Pariisin Oopperassa, Milanon La Scalassa, Tanskan kuninkaallisessa baletissa. Hän on saanut urallaan monia suomalaisia ja kansainvälisiä palkintoja sekä kunniamainintoja. Uotinen toimii tuomarina suositussa TV-ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa.

Mimmit yhtyeineen

Lasten suursuosikit Mimmit ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo yli 10 vuotta levyillä, TV-sarjoissa, animaatioissa, konserteissa, kirjoissa!

Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä. Mimmit ovat tehneet yli 600 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet kuusi kehuttua levyä. ”Ystävyys” -levy valittiin vuoden lastenlevyksi 2017. Uusin levy ”Musapatti” on Emma-ehdokkaana 2020. Yhteensä Mimmien levyt ovat saavuttaneet kolme Emma-ehdokkuutta. Lisäksi kaksi levyä on valittu Helsingin Sanomien vuoden levyjen listalle. Mimmit-animaatioita on katsottu Youtubessa lähes 9 miljoonaa kertaa ja Mimmit-lauluja on striimattu yli 6 miljoonaa kertaa! Mimmit-animaatiot on myyty 40 maahan ja lisäksi niitä voi katsoa englanniksi 196:ssa maassa Yhdysvaltalaisen Toongogglesin kautta. Mimmit-lauluja on julkaistu myös Saksassa. Vuonna 2015 Mimmit teki tunnuslaulun Japanin suurimman tavarataloketjun Mitsukoshi-Isetanin joulukamppanjaan. 

Mimmit konsertoivat ahkerasti ympäri Suomea.  ”Mimmit Musiikki yhdistää”- konsertti on täysin uudenlainen koko perheen konserttikokemus, joka yhdistää tutut Mimmit-laulut, tukiviittomat ja laulujen tarinoita tukevat tausta-animaatiot. 

Tukiviittomat kehittävät ihan jokaisen lapsen kielellisiä valmiuksia. Musikaalisesti toteutetut viittomat ovat kuin tanssia käsillä.Konsertissa opetellaan viittomia ja lapset pääsevät viittomaan ja leikkimään mukana!

Konsertit 2021
Konsertit 2021
Mimmit yhtyeineen