Waltteri Torikka (s.1984) aloitti musiikkiopintonsa varhain Tampereen Konservatoriossa pianonsoitolla, jatkaen myöhemmin lauluopinnoin Kari Nousiaisen johdolla. Sibelius-Akatemiassa opinnot alkoivat kirkkomusiikin osastolla, Torikka valmistui laulumusiikin kandidaatiksi Pekka Kähkösen johdolla (2008). Torikka täydensi opintojaan Saksassa (Karlsruhe HfM) opettajanaan prof. Roland Hermann. Vuodesta 2009 hän hioo taitojaan Kööpenhaminan ooppera-akatemiassa opettajanaan Susanna Eken ja Christen Stubbe Teglbjærg sekä Mikael Eliasen.
Torikalla on takanaan useita mestarikursseja sekä yksityistunteja opettajinaan mm. Helmut Deutsch, Elisabeth Werres ja Udo Reinemann. Torikka on laulanut mm. RSO:n, Tapiola Sinfoniettan ja Camerata Salzburgin solistina. Hän on työskennellyt useiden kapellimestarien johdolla, heistä mainittakoon Mikko Franck, Christian Badea, Louis Langrée ja Marc Soustrout. Hän on laulanut ja esiintynyt ennakkoluulottomasti musiikin eri osa-alueilla.
Torikka voitti valtakunnallisen Lappeenrannan laulukilpailujen miesten sarjan vuonna 2010. Torikka valittiin kesällä 2009 Aix-en-Provence -musiikkifestivaalin Mozart-akatemiaan ja festivaalilla hänelle myönnettiin HSBC-laureates –palkinto. Palkintoon sisältyy resitaaleja muiden palkinnonsaajien kanssa Ranskassa (Pariisi, Dijon, Lille) sekä päätöskonsertti Aix-en-Provence 2010 –musiikkifestivaalilla päättyen cd-taltiointiin. Torikalle on myönnetty Idmanin säätiön, Selim Eskelinin säätiön ja Suomen kulttuurirahaston apurahat lauluopintoihin.
Menneistä ja tulevista oopperaesiintymisistä mainittakoon seuraavat:
Vater (Humberdinck: Hänsel und Gretel, Stadia opera 2007)
Motel Kamzoil (Bock:Viulunsoittaja katolla, Opera Verso 2007)
Masetto (Mozart:Don Giovanni, Siba ooppera 2008)
Vorotov (Raasakka: Kohtalokkaat oppitunnit, kantaesitys, Sibafest 2008)
King Re (Händel: Ariodante, Siba Opera 2009)
Herastuomari (Madetoja: Pohjalaisia, Suomen Kansallisooppera 2009)
Schaunard (Puccini: La bohème, Kööpenhaminan kuninkaallinen ooppera 2010/11)
Journalist (Alban Berg: Lulu, Kööpenhaminan kuninkaallinen ooppera 2010/11)
Kangasniemen konsertit
puh. (015) 780 1265
faksi (015) 780 1292
irene.spannari@kangasniemi.fi
Pieksämäen konsertit
Lippupalvelu puh. 0400 855614
Liput myös myynnissä www.lippu.fi:ssä