Opettajaesittelyt
Airi Tokola Airi Tokola

Airi Tokola tuli suomalaiselle musiikkiyleisölle tunnetuksi voittaessaan Timo Mustakallio-laulukilpailun vuonna 1986. Samana vuonna hän suoritti Sibelius-Akatemiassa laulun diplomitutkinnon erinomaisin arvosanoin Anita Välkin johdolla.

Vuonna 1987 pitämänsaä ensikonsertin ja Sibelius-Akatemian oopperadebyytin (Mozart: Donna Anna) jälkeen Airi Tokola jatkoi opintojaan Wienin Musiikkikorkeakoulussa prof. Gerhard Kahryn johdolla.

Vuosina 1988-1990 hän oli kiinnitettynä Wienin Valtionoopperan Studioon ja lauloi useita konsertteja ja rooleja Wienin Valtionoopperassa (mm. Elektrassa ja Walkürioissa) mm. Claudio Abbadon johdolla. Keväällä 1991 Tokola esiintyi Richard Straussin Elektra-oopperassa Lorin Maazelin johdolla Wienin Valtionoopperan vieraillessa New Yorkissa Carnegie Hallin 100-vuotis juhlilla.

Airi Tokolalla on ollut useita soolokonsertteja ja oopperaesiintymisiä kotimaassa mm. Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Itävällassa, Saksassa, Hollanissa, Sveitsissä, Italiassa sekä Australiassa ja Amerikassa.

Airi Tokola on osallistunut useille mestarikursseille (mm. B. Nilsson, K. Borg, H. Brauer) sekä menestynyt myös kotimaisissa ja kansainvälisissä laulukilpailuissa (mm. Wienissä toinen sija). Kotimaahan palattuaan (1991) Airi Tokolalla on ollut useita esiintymisiä mm. Helsingin, Vaasan, Kemin, Jyväskylän ja Oulun kaupunginorkestereiden solistina.

Vuosina 1994-2001 hän on esiintynyt kotimaassa oopperarooleissa mm. Viimeisten Kiusausten Riittana, Walkürioiden Gerhildenä, Fidelion Leonorena sekä Turandottina (1998) Milanon Teatro Rosetumissa. V.2002 syksyllä hän oli kutsuttu laulamaan New Yorkiin Columbia Universityn Gaalakonserttiin.

Vuosina 1991-2000 Airi Tokola toimi laulun lehtorina ja yliopettajana Oulun Konservatoriossa. Vuodesta 2000 hän toimii laulun yliopettajana Oulun Seudun Ammattikorkeakoulussa. Airi Tokolan menestyneitä oppilaita ovat olleet mm. Jyrki Anttila, Helena Juntunen ja Rosa-Maria Lehto. Pedagogina hän on vieraillut opettamassa Saksassa (Trossingenin Musiikkikorkeakoulussa) ja Italiassa (Triesten Konservatoriossa) sekä Norjassa (Tromssan Musiikkikorkeakoulussa).

Airi Tokola on myös Oulun Musiikkiteatteri- MUSICAN taiteellinen johtaja sekä Suomen Laulupedagogien varapuheenjohtaja.

< Takaisin

Tiedustelut ja Lippuvaraukset

Kangasniemen konsertit

puh. (015) 780 1265

faksi (015) 780 1292

irene.spannari@kangasniemi.fi

Lipunmyynti alkaa 1.3.2010


Pieksämäen konsertit

Lippupalvelu puh. 0400 855614


Lipunmyynti alkaa 1.3.2010

Liput myös myynnissä www.lippu.fi:ssä
www.lippu.fi Tiedustelut ja Lippuvaraukset Uutiskirjeen tilaus