– komedia kohtaamisen vaikeudesta
Sävellys Jaakko Kuusisto, libretto Jari Järvelä.
Sopraanolle, tenorille ja pianolle sävelletty musiikillinen komedia
Makuukamariooppera on 50-minuuttinen näyttämöteos, jossa yhdistyvät teatterin, kamarimusiikin ja oopperan parhaat puolet. Tällaista traditiota ei Suomessa juuri ole, ja päädyimmekin tilaamaan uuden teoksen hyviksi tietämiltämme ammattilaisilta. Makuukamariooppera on nimenomaan kirjoitettu pienelle kokoonpanolle – kyseessä ei siis ole orkesteria mukaileva pianosovitus.
Tyylilajiltaan Makuukamariooppera on komedia, mutta sillä on myös surumieliset ja koskettavat ulottuvuutensa. Juoni lyhyesti: Päähenkilöt, nuori valokuvaajanainen ja pappi heräävät samassa sängyssä. Nainen potee läheisyyskammoa, mutta on hairahtanut tämän kerran, ja vielä pappiin. Pappi puolestaan on kauan odottanut sitä oikeaa ja uskoo vihdoin kohdanneensa hänet. Kauhistunut nainen ja onnellinen pappi puhuvat toistensa ohi – vai löytyykö yhteinen sävel lopulta? Komedialla on syvällinen teema, ihmisten keskinäisen kohtaamisen vaikeus.
Makuukamarioopperan kantaesitys on Kotkassa tammikuussa 2010, ja sillä on maaliskuussa viisi esitystä Ateneum-salissa Helsingissä. Kangasniemen lisäksi esityksiä on kesällä 2010 myös Mäntän ja Joroisten musiikkijuhlilla.
Esiintyjistä
Anu ja Juha Hostikka ovat kenties Suomen hauskin laulava pariskunta. He ovat tehneet yhdessä komediaa mm. Suomen Kansallisoopperan tuottamassa Kahlekuningas ja karkuri -esityksessä ja Jaakko Kuusiston Koirien Kalevalassa, joissa molemmissa heidän näyttelijänkykynsä ja saumaton yhteistyönsä riemastuttivat yleisöä. Vakavammissa merkeissä he olivat yhdessä lavalla Veli-Matti Puumalan Anna Liisa -oopperassa. Molemmilla on takanaan lukuisia rooleja alueoopperoissa ja myös Suomen Kansallisoopperassa.
Pianisti Tuula Hällströmillä on vankka kokemus laulajien kanssa työskentelystä ja erilaisista oopperaproduktioista. Makuukamarioopperassa pääsevät oikeuksiinsa hänen kamarimuusikon taitonsa, ja edessä on myös uudenlainen hauska haaste, sillä pianistikin pääsee näyttelemään.
Tekijöistä
Jaakko Kuusisto on tunnettu ja monipuolinen muusikko: viulisti, kapellimestari ja säveltäjä. Ennen Makuukamarioopperaa hän on säveltänyt mm. lastenoopperat Prinsessan och vildsvanarna ja Koirien Kalevala. Jari Järvelä puolestaan on monipuolinen kirjailija, joka on saanut valtionpalkinnon historiallisesta romaanitrilogiastaan. Hän on kirjoittanut paljon draamaa sekä radiolle että useille teattereille, mutta Makuukamariooppera on hänen ensimmäinen oopperalibrettonsa.
Teoksen ohjaaja Pertti Sveholm tunnetaan Suomen parhaimmistoon kuuluvana näyttelijänä, mutta hän on ohjannut myös useita oopperoita, kuten Taikahuilun Porissa ja Olli Kortekankaan Messeniuksen ja Lucian Oulussa. Koomisten pienoisoopperoiden merkeissä Sveholm teki yhteistyötä Ooppera Paketin työryhmän kanssa vuosina 2004 ja 2005, jolloin esitettiin teosparia Gian-Carlo Menottin The Telephone ja Ilkka Kuusiston Dialogi menestyksekkäästi eri puolilla Suomea.
Kangasniemen konsertit
puh. (015) 780 1265
faksi (015) 780 1292
irene.spannari@kangasniemi.fi
Pieksämäen konsertit
Lippupalvelu puh. 0400 855614
Liput myös myynnissä www.lippu.fi:ssä