Mastrojen ilta

Ke 14.7.2010 klo 19 Kangasniemi-salissa

Liput 15/10 €

Oleg Mantur aloitti pianonsoiton opintonsa Pietarissa ja jatkoi opiskelua Moskovan Tsaikovski-konservatoriossa, josta hän valmistui 1974 saaden pianotaiteilijan, konserttisäestäjän ja soitonopettajn pätevyyden. Suovina 1976-79 hän suoritti jatko-opintoja (aspirantuuri) Moskovan konservatoriossa. Jatko-opinnot on rinnastettu suomalaisen lisensiaatin tutkintoon. Mantur on toiminut vanhempana lehtorina Frunzen ja Pietarin konservatoriossa sekä solistina filharmoniassa. Hän on konsertoinut eri puolilla entistä Neuvostoliittoa sekä Suomessa niin soolosoittajana kuin erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Syksystä 1991 alkaen Oleg Mantur on toiminut Jyväskylässä Keski-Suomen konservatorion pianonsoiton lehtorina, syksystä 1999 Jyväskylän Ammattikorkeakoulun (JAMK) lehtorina.

Maaret Repo-Pohjonen on valmistunut musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin vuonna 1999 Sibelius-Akatemiasta, jossa hänen opettajinaan olivat Kaija Saarikettu ja Alexander Vinnitski. Viuluopintojaan hän on täydentänyt mm. Ilja Grubertin, Sergei Kravchenkon ja Pavel Vernikovin mestarikursseilla. Hän valmistui vuonna 2008 filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääasiallisina aineinaan musiikkitiede ja kasvatustiede sekä lopputyön aiheena musiikin temporaalisuus erityisesti Mozartin viulusonaateissa. Hän on esittänyt kaikki Mozartin sekä Brahmsin viulusonaatit ja soittanut paljon kamarimusiikkikonsertteja. Hän soittaa myös Vox Artis -kamariorkesterissa. Maaret Repo-Pohjonen opettaa viulunsoittoa ja kamarimusiikkia Helsingin Konservatoriossa ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on järjestänyt yhdessä Joonas Pohjosen kanssa Stella Maris -musiikkikurssia Hiidenvedellä vuodesta 2002 toimien viulunsoiton- ja kamarimusiikinopettajana ja myös Kangasniemen musiikkikurssilla vuodesta 2004.

Joonas Pohjonen valmistui helmikuussa 2000 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, missä hän opiskeli pianonsoittoa Meri Louhoksen ja vuodesta 1994 Erik T. Tawaststjernan johdolla. Hän on myös osallistunut mm. Eero Heinosen, Lev Naumovin ja Murray Perahian mestarikursseille. Lisäksi hän on opiskellut sävellystä Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen johdolla. Hän sai ensimmäisen palkinnon Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1997, jonka jälkeen hän on konsertoinut laajalti kotimaassa resitaalein ja orkesterisolistina. Ulkomaisia esiintymisiä on ollut mm. Ranskassa, Sveitsissä, Koreassa ja Japanissa. Joonas Pohjonen toimii pianonsoiton ja säestyksen lehtorina Helsingin Ammattikorkeakoulussa sekä tuntisäestäjänä Sibelius-Akatemiassa. Hän on yhdessä puolisonsa Maaret Repo-Pohjosen kanssa organisoinut Stella Maris -musiikkikursseja Lohjalla vuodesta 2002 ja toiminut kurssilla pianonsoiton opettajana ja säestäjänä.

Fr. Chopin                  Ballade no 1 g-molli op. 23              Oleg Mantur, piano
S. Prokofjev Sonaatti no 2 D-duuri op. 94
I Moderato
II Scherzo. Presto
III Andante
IV Allegro con brio
Maaret Repo-Pohjonen, viulu
Joonas Pohjonen, piano

Väliaika

Jukka Rautasalo (s.1966) valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1993 pääaineenaan sellonsoitto ja piti ensikonsertin vuonna 1995. Mestarikursseilla hän on opiskellut myös barokkisellon ja gamban soittoa sekä orkesterinjohtoa. Vuodesta 1996 lähtien Jukka Rautasalo on vieraillut useiden suomalaisten orkestereiden solisti-kapellimestarina ja suomalaisilla musiikkijuhlilla hän esiintyy säännöllisesti erilaisten kamariyhtyeiden jäsenenä. Kamariorkesteri Avanti!:ssa hän on soittanut vuodesta 1985 ja Radion Sinfoniaorkesterissa hän on toiminut kolmantena soolosellistinä vuodesta 1996. Jukka Rautasalo toimii Kuudennen kerroksen orkesterin taiteellisena johtajana ja on tässä ominaisuudessa johtanut konsertteja eri puolilla Suomea ja Saksassa sekä Suomalaista 1700-luvun musiikkia sisältävällä levyllä. Levytys palkittiin Yleisradion Vuoden levy-kunniamaininnalla sekä ääni- ja kuvatallenneliiton Janne-palkinnolla.

Marjukka Päivärinne on opiskellut pianonsoittoa Keski-Suomen konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa sekä Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa. Hänen opettajiaan ovat olleet Leea Isotalo, Hamsa Al-Wadi Juris ja Peter Eicher. Lisäksi hän on osallistunut lukuisille mestarikursseille Suomessa, Saksassa, Italiassa ja Tsehkissä. Marjukka Päivärinne suoritti diplomitutkintonsa keväällä 1994, valmistui musiikin maisteriksi keväällä 1996 ja antoi ensikonserttinsa Helsingissä syksyllä 1997. Vuonna 1990 hänet palkittiin Helmi Vesa pianokilpailussa. Suomen lisäksi hän on esiintynyt myös Ruotsissa ja Norjassa. Tällä hetkellä hän toimii pianonsoiton lehtorina Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa sekä tuntiopettajana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa.

Anatoli Melnikov on opiskellut Kiovan Tšaikovski- konservatoriossa Olga Parhomenkon ja Moskovan konservatoriossa J. Jankelevichin johdolla. Hän on menestynyt useissa kansainvälisissä kilpailuissa, joista mainittakoon Wieniawski- ja Tšaikovski-kilpailut. Suomen ja Venäjän lisäksi hän on konsertoinut Puolassa, Saksassa, Tanskassa, Kanadassa, Ranskassa ja Kuubassa. Melnikov on opettanut Tšaikovski-konservatoriossa Kiovassa sekä Kuubassa.

Hän on opettanut keski-Suomen konservatoriossa vuodesta 1987 alkaen. Lehtoriksi hänet nimitettiin vuonna 1993 ja yliopettajaksi vuonna 1994. Jyväskylän ammattikorkeakoulun yliopettajana hän on toiminut syksystä 1999 alkaen. Vuosina 1991-1999 hän toimi myös Turun kaupunginorkesterin konserttimestarina.

R. Schumann               Fantasiestücke op. 73
I Zart und mit Ausdruck
II Lebhaft, leicht
III Rasch und mit Feuer
Jukka Rautasalo, sello
Marjukka Päivärinne, piano
P. Tšaikovski Méditation Anatoli Melnikov, viulu
C. Saint-Saëns Introduction & Rondo capriccioso          Joonas Pohjonen, piano
Tiedustelut ja Lippuvaraukset

Kangasniemen konsertit

puh. (015) 780 1265

faksi (015) 780 1292

irene.spannari@kangasniemi.fi


Pieksämäen konsertit

Lippupalvelu puh. 0400 855614


Liput myös myynnissä www.lippu.fi:ssä
www.lippu.fi Tiedustelut ja Lippuvaraukset Uutiskirjeen tilaus Löydä meidät Facebookista!