Taiteilijaesittelyt
Mikko Franck Mikko Franck

Mikko Franck aloitti viulunsoiton viisivuotiaana ja opiskeli vuodesta 1992 Sibelius-Akatemiassa sekä New Yorkissa, Israelissa ja Ruotsissa. Orkesterinjohdon opinnot hän aloitti vuonna 1995, aluksi yksityisesti Jorma Panulan johdolla ja jatkoi vuosina 1996-1997 Sibelius-Akatemiassa.

Mikko Franck on nopeasti luonut aseman yhtenä kansainvälisesti kiinnostavimmista kapellimestareista, ja hänen orkesteri- ja oopperaohjelmistonsa on laaja. Elokuusta 2006 alkaen hän on toiminut Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarina ja vuoden 2008 alusta lähtien hän on ollut myös Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja. Kesään 2007 asti hän työskenteli myös Belgian kansallisorkesterin musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina.

Viime vuosina Franck on työskennellyt mm. Berliinin, Münchenin, New Yorkin, Los Angelesin, Israelin ja Lontoon filharmonikkojen sekä Bambergin, Dallasin, Chicagon, Tokion ja San Franciscon sinfoniaorkestereiden kanssa. Hän on tehnyt kiertueita Japanissa sekä Bambergin sinfoniaorkesterin että Belgian kansallisorkesterin kapellimestarina ja toukokuussa 2002 Franck toimi Helsingin kaupunginorkesterin Rautavaara & Franck -festivaalin taiteellisena johtajana.

Suomen Kansallisoopperassa Mikko Franck on johtanut Taikahuilun, Lemmenjuoman, Don Giovannin ja Toscan sekä Prinsessa Ruusunen -baletin esityksiä, La Boh*men, Hovanštšinan, Manon Lescaut'n, Parsifalin, Jevgeni Oneginin ja Punaisen viivan ensi-illat sekä Einojuhani Rautavaaran Rasputinin kantaesityksen. Vuonna 2007 hän johti Toscan esityksiä ja Lemmenjuoman ensi-illan Covent Gardenissa ja syksyllä 2008 hän vierailee New Yorkin Metropolitanissa Salomen johdossa.

Mikko Franckin ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin levytys Sibeliuksen Sadusta ja Lemminkäis-sarjasta sai erinomaiset arvostelut kansainvälisessä lehdistössä ja parhaan orkesteriesityksen Grammy-ehdokkuuden vuonna 2001 sekä Diapason d'or -palkinnon. Vuonna 2003 ilmestyivät Franckin levytykset Tšaikovskin kuudennesta sinfoniasta ja Rautavaaran Auringon talo -oopperasta. Syksyllä 2005 ilmestyneellä levyllä Franck johtaa niin ikään Rautavaaran musiikkia Belgian kansallisorkesterin tulkitsemana ja vuonna 2007 julkaistiin Franckin johtama levytys Rudi Stephanin oopperasta Die ersten Menschen Ranskan kansallisorkesterin kanssa. Debussyn Images ja Faunin iltapäivä Ranskan radion filharmonikkojen soittamina sekä Franckin, Soile Isokosken ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteinen levy Ondine-yhtiölle julkaistaan syksyllä 2008.

WSOY julkaisi vuonna 2006 Einojuhani Rautavaaran ja Mikko Franckin yhteisen kirjan Keskusteluja ja kirjoituksia.

< Takaisin

Tiedustelut ja Lippuvaraukset

Kangasniemen konsertit

puh. (015) 780 1265

faksi (015) 780 1292

irene.spannari@kangasniemi.fi

Lipunmyynti alkaa 1.3.2010


Pieksämäen konsertit

Lippupalvelu puh. 0400 855614


Lipunmyynti alkaa 1.3.2010

Liput myös myynnissä www.lippu.fi:ssä
www.lippu.fi Tiedustelut ja Lippuvaraukset Uutiskirjeen tilaus