top of page

LISÄTIETOJA

KANGASNIEMEN MUSIIKKIVIIKOT

Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi

KANGASNIEMELLE

Suomen kauneimmaksi kunnaksi vuonna 1997 valittu Kangasniemi sijaitsee Valtatie 13:n varressa, Jyväskylän ja Mikkelin välissä. Pieksämäki sijaitsee Kangasniemen koillisnaapurissa. Vireä ja elinvoimainen kunta on matkailijoiden suosiossa hyvien ajoyhteyksien, upeiden vesistöjen ja vieraanvaraisten kuntalaisten ansiosta.

Kangasniemi | Kartta
TERVETULOA KANGASNIEMELLE!

Kangasniemen Musiikkiviikot järjestää Kangasniemen Musiikinystävät ry (0708650-5), joka perustettiin vuonna 1979. Yhdistyksen tarkoitus on musiikkiharrastuksen ja -toiminnan tukeminen, edistäminen ja järjestäminen. Yhdistys järjestää konsertteja ja koulutusta. 

Kangasniemen Musiikkiviikot saivat alkunsa Kangasniemen musiikkikurssista, jota yhdistys on järjestänyt vuodesta 1980 yhdessä Kangasniemen kansalaisopiston (nykyinen Puulan seutuopisto) kanssa. Toiminta laajeni laulukursseihin ja konsertteihin ja ensimmäiset Kangasniemen Musiikkiviikot järjestettiin vuonna 1983.

Kangasniemen musiikkiviikkojen ensimmäinen taiteellinen johtaja oli professori Matti Tuloisela ja hänen jälkeensä FM Markku Turunen. Vuodesta 1987 lähtien Musiikkiviikoilla on järjestetty Kangasniemen laulukilpailu. Pieksämäellä on 1992–2008 järjestetty Liedpianistikilpailu Kulttuurikeskus Poleenin apurahasta.

Syksystä 2002 alkaen Musiikkiviikkojen taiteellinen johtaja on ollut Mikko Franck ja vuodesta 2019 hänen rinnallaan on toiminut suunnitteluvastaavana Rilla Kyykkä.

TAUSTAYHTEISÖ

KANGASNIEMEN MUSIIKINYSTÄVÄT RY:N HALLITUS 2024

Anna Kelo, puheenjohtaja

Ansa Riikonen, varapuheenjohtaja

Raija Vehmala
Susanna Pirttiaho
Timo Tuomi

Marjo Heikkinen
Suvi Tolvanen

Kristiina Procopé-Hietanen, sihteeri
 

Lisäksi henkilökuntaan kuuluvat:
Mikko Franck, taiteellinen johtaja
Rilla Kyykkä, suunnitteluvastaava
Ritva Alanne, kunniapuheenjohtaja
Irene Spännäri, Kangasniemen kunnan kulttuurisihteeri
 

Liittymällä yhdistyksen jäseneksi tuet suoraan Kangasniemen Musiikkiviikkoja ja festivaalikulttuuria Kanganiemellä ja Etelä-Savossa.

Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 euroa aikuisilta ja 5 euroa alle 16-vuotiailta. Sähköisen jäsenmaksulomakkeen voi ladata tästä:

YHTEISTYÖKUMPPANIT
2024

kangasniemen-kunnan-logo-1096x480-1-872x480.png
OP Kangasniemi
Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Finland Festivals

Kangasniemen Musiikkiviikkojen 2023 tukijat

bottom of page