Taiteilijaesittelyt
Kristian Attila Kristian Attila

Dipl. pianisti, musiikin maisteri (MA) Kristian Attila on vakuuttavalla pianismillaan noussut nopeasti maamme yhdeksi kysytyimmistä ja luotetuimmista pianistipartnereista. Perusteellisten koti- ja ulkomaisten opintojen, sekä lied- ja pianokilpailumenestysten jälkeen hän on esiintynyt Suomen lisäksi Saksassa, Ranskassa, englannissa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

Maamme eturivin laulajien pianistina toimiminen on tehnyt Kristian Attilan tutuksi myös monille kesäfestivaaliyleisöille; Viitasaaren Musiikin aika, Kangasniemen Musiikkiviikot, Iitin Musiikkijuhlat, Kuhmon Kamarimusiikki ja Taidekeskus Salmela.

Savonlinnan Oopperajuhlilla Attila on toiminut korrepetiittorina ja konserttisäestäjänä vuodesta 1998 alkaen. Piano- ja kamarimusiikkia säveltävä monipuolinen muusikko työskentelee lehtorina Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla. Hän on toiminut virallisena kilpailusäestäjänä koti- ja ulkomaisissa laulukilpailuissa ja opettanut lukuisilla mestarikursseilla sekä tehnyt useita nauhoituksia ja levytyksiä laulajien kanssa; mm. suurta suosiota saavuttaneen Kuulan yksinlaulutuotantoa sisältävän levyn baritoni Tommi Hakalan kanssa.

< Takaisin

Tiedustelut ja Lippuvaraukset

Kangasniemen konsertit

puh. (015) 780 1265

faksi (015) 780 1292

irene.spannari@kangasniemi.fi


Pieksämäen konsertit

Lippupalvelu puh. 0400 855614


Liput myös myynnissä www.lippu.fi:ssä
www.lippu.fi Tiedustelut ja Lippuvaraukset Uutiskirjeen tilaus Löydä meidät Facebookista!